Logo
Etusivu      Muut palvelut      Valvonta
 
 

Valvonta

Valvonnan tehtävä on varmistaa, että suunnitelma toteutetaan asianmukaisesti annettuja ohjeita ja hyviä työtapoja noudattaen ja siten kuin suunnittelija on kohteen suunnitellut. Joskus työmaalla voi rakentamisen aikana tulla vastaan seikkoja (esim. kaivutöiden yhteydessä löytyy kallio lähempää pintaa kuin oli tiedossa), joita suunnitteluvaiheessa ei ole tiedetty, tällöin on tärkeää että mahdollinen ongelma ratkaistaan kokonaisuuden kannalta mahdollisimman hyvin (sekä teknisesti, taloudellisesti että esteettisesti).

Valvoja voi olla joko suunnittelijavalvoja, jolloin kohteen suunnittelija valvoo suunnittelemansa kohteen rakentamista, tai ulkopuolinen valvoja, joka tarvittaessa ottaa yhteyttä myös kohteen suunnittelijaan.

                                            
 MaisemaVision toiminnan tarkoitus on suunnitella hyvää, toimivaa ja elämyksellistä ympäristöä. Oman arvomaailman – esteettisyyden, ekologisuuden ja elämyksellisyyden – tulee näkyä työn jäljessä tietenkin asiakkaan toiveita ja arvomaailmaa kunnioittaen 
 Päivitetty 10.6.10Virpi H-K